Blogit

Nikotiini - kahvin veroinen täsmäase tietotyöhön

nikotiini

Hyvä paha nikotiini

Ensimmäinen mielikuva nikotiinista on lähes kaikilla meillä negatiivinen. Ei ihme, onhan se tupakan eniten riippuvuutta aiheuttava osa ja tupakointi on tuomittu pahaksi tavaksi jo vuosikymmenten ajan. Yleisen keskustelun ja mielipiteen varjoon on kuitenkin jäänyt se, että kyseessä on tutkitusti kahvin veroinen työskentelykyvyn parantaja tietotyöhön. Olen testaillut ja tutkinut nikotiinia työkäytössä nyt neljän kuukauden ajan. Mitä hyötyä siitä on ja miten sitä voi käyttää fiksusti?

Mitä tutkimus kertoo meille?

National Institute on Drug Abuse teki 2010 meta-analyysin [1] nikotiinin ja tupakan tutkimuksista viimeisten vuosikymmenten ajalta. Mukaan otettiin vajaan 500:n joukosta 41 laadukkainta tutkimusta, jotka olivat kaikki placebo-kontrolloituja tuplasokkotutkimuksia. Yhteenvetona tutkimuksista oli se, että nikotiini parantaa aivojen toimintakykyä 10-30% aivoalueesta riippuen. Merkittävimmät vaikutukset nikotiinilla ovat huomiokykyyn, tarkkuuteen, reaktionopeuteen ja lyhytkestoiseen muistiin. Eli käytännössä kyseessä on merkittävä nootrooppi eli älylääke työskentelyyn.Nikotiini parantaa myös aivojen staminaa eli jaksamista työskennellä pidempään korkealla tasolla. Tämä korostuu etenkin useiden tuntien keskittymisjaksoissa. Eli jos näet bussikuskisi tai tulevan lentosi lentäjän tupakalla, voit ajatella, että olet turvallisemmissa käsissä.Ei ole sattumaa, että niin moni kirjailija, muusikko, tiedemies ja jopa urheilija historian saatossa on polttanut tupakkaa. Sotarintamilla polttaminen on ollut isossa roolissa hermojen kasassa pitämisessä. Nikotiinilla on iso rooli sellaisten ihmisten työskentelyssä, joiden täytyy tehdä jotain uniikkia, kilpailullista tai muuten paljon keskittymistä vaativaa. On epäsuorasti osoitettavissa, että nikotiinin kognitiiviset vaikutukset ovat itse asiassa merkittävä syy sille, että moni tupakkaa kokeileva jatkaa polttamista, joka sitten jatkuvana tapana johtaa lopulta riippuvuuteen. Samasta syystä myös lopettaminen on hankalaa.

"Kätevin ja järkevin tapa nikotiinin nauttimiseksi ovat pastillit ja purukumit."

Miten nikotiinia kannattaa käyttää?

Nikotiinin nauttiminen polttamalla on tutkimusten mukaan tehokkain tapa saavuttaa sen kognitiiviset hyödyt. Lienee kaikille kuitenkin päivänselvää, että polttaminen ei ole terveellisin tai muutenkaan pitkäkestoisesti järkevin tapa, etenkään henkilölle, joka haluaa käyttää nikotiinia satunnaisesti työskentelyn tehostajana. Sama koskee nuuskaa, jolla on omat haittansa. Eli älä käytä tätä artikkelia perusteluna itsellesi käyttää tupakkaa tai nuuskaa tai olla lopettamatta niiden käyttöä!Kätevin ja järkevin tapa nikotiinin nauttimiseksi ovat pastillit ja purukumit. Tupakasta eroonpääsyä tukevat nikotiinituotteet ovat iso bisnes ja nikotiinia työskentelyyn käyttävän näkökulmasta hyvä niin, sillä niiden saatavuus on todella hyvä. Nikotiinipastilleja ja -purukumeja löytyy lähes kaikista kioskeista ja kaupoista. Hintakin on erittäin kohtuullinen, kun pastilleille tulee hintaa parikymmentä senttiä kappale. Laastarit voisivat olla toimiva tuote, mutta ne on suunniteltu luovuttamaan nikotiinia 10-24 tunnin aikana, joten työskentelykäyttöön ne eivät toimi.  Olen kokeillut nyt jonkun verran erilaisia purukumeja ja pastilleja. Makuja löytyy isommista kaupoista ja apteekeista iso liuta, joten valinnanvaraa on. En voi rehellisesti sanoa minkään kokeilemani olleen aidosti hyvää, mutta omaksi suosikikseni ovat nousseet minttupastillit, jotka ovat aika neutraaleja.Nikotiinia normaalisti käyttämättömien kannattaa aloittaa annoksesta 1mg. Jos se ei tunnu vaikuttavan, voi annosta nostaa 1,5mg eli 0,5mg kerrallaan. Annoksia on helppo säädellä haukkaamalla pastillista ja tai purukumista vain puolikas. Annoksen kanssa ei kannata keulia liikaa. Mikäli olo on enemmän sekava ja kuutamolla oleva kuin keskittynyt, on annos ollut liian suuri.

nikotiini-kahvi

Itsellä nikotiini on käytössä etenkin iltapäivisin, jolloin keskittyminen alkaa herpaantua. Erityisen hyvin nikotiini toimii yhdessä kahvin kanssa, koska molemmilla on keskittymistä edistäviä vaikutuksia. Synergistisenä etuna nikotiini auttaa suuntaamaan kofeiinista saatua vireyttä tekemisen kohteena olevaan asiaan. Tässäkään ei ole sattumaa, että tupakanpoltto ja kahvinjuonti kulkevat monilla niin käsi kädessä, etenkin ruoan jälkeen. Jos haluaa tehdä vielä kovemman yhdistelmän niin nikotiinin ja kofeiinin lisäksi voi ottaa teaniinia. Teaniini rauhoittaa ja vähentää kofeiinin haitallisia vaikutuksia, kuten ylivireisyyttä ja hermostuneisuutta, eli käytännössä auttaa suuntaamaan keskittymistä paremmin. Teaniinin ja kofeiinin suhde kannattaa olla 2:1 luokkaa, joten ison kahvimukin kylkeen teaniinia pitäisi ottaa noin 300mg. Suomesta ostettuna teaniini on selkeästi halvinta jauhomuodossa, joskin jauhojen pyörittely esimerkiksi kahvilassa tai työpaikalla ei ole mielekkäintä.

Nikotiinin haitat

Näistä kehuista huolimatta ei voi olla mainitsematta, että nikotiinia ei kannata käyttää liialti. Nikotiini on addiktoivampaa polttamisen yhteydessä, koska tupakka toimii MAO-inhibiittorina ja lisäksi polttaminen on itsessään koukuttavampaa kuin vaikkapa pastillit. Joka tapauksessa, nikotiini on silti hyvin addiktoiva aine. Jos nikotiinia käyttää sen hyötyjen takia niin liian runsas käyttö voi kääntyä itseään vastaan, koska se johtaa toleranssin kasvuun ja tällöin tarvitaan suurempi annos samojen vaikutusten saavuttamiseksi. Toleranssin kasvua ei voi täysin välttää, mutta sitä voi estää sillä, että käyttää nikotiinia vain tarpeeseen eikä tavan takia. Samoin kuin kahvin ja kofeiinin kanssa, toleranssia voi nollata pitämällä viikon tauon.Liian suuri määrä, esimerkiksi itsellä 4mg kerralla, tuottaa sekavan ja huimaavan olon, joka tarkoituksen vastaisesti tuhoaa keskittymisen. Olen myös huomannut, että pastillit ja purukumit tuottavat joskus närästyksen kaltaista tunnetta, jos niitä ottaa tyhjään vatsaan.

Loppuaatokset

Nikotiinin käyttö työskentelymielessä voi tuntua absurdilta, mutta vertaisin sitä aika lailla kahviin. Järkevästi käytettynä kyseessä on edullinen, tehokas ja laillinen aivojen suorituskyvyn parantaja niille, jotka tarvitsevat työssään tai opiskeluissaan keskittymistä ja huomiokykyä.Oletko kokeillut nikotiinia keskittymistarkoitukseen? Kokeilitko tämän artikkelin perusteella? Jaa ihmeessä kokemuksesi muille.[1] http://dengulenegl.dk/blog/wp-content/uploads/2011/02/meta-analysis-acute-effects-of-nicotine-and-smoking-on-human-performance.pdf

Puolison kanssa 24/7 - miltä tuntuu olla yrittäjäpariskunta?

yrittajapariskunta
”Verrattuna työntekijänä olemiseen, yrittäjänä huonot hetket ovat normaalia huonompia ja hyvät hetket normaalia parempia. Pariskuntana yrittäessä pätee tämä sääntö potenssiin kaksi."

Näin tapaan aloittaa vastaukseni kaikille, jotka ovat udelleet, miltä tuntuu olla yrittäjäpariskunta. Asiasta kysytään niin usein, että ajattelin kirjoittaa omia mietteitäni blogin muodossa. Pariskuntayrittäjyyden opeista voi olla jotain kopattavaa, vaikkei yhteistä yritystä koskaan perustaisi, esimerkiksi yhteisissä projekteissa.Meidän, eli minun ja Emmin, taipaleemme yhteisen yrityksen parissa alkoi vajaan vuoden sisään ensikohtaamisestamme. Jotkut kiirehtivät kihlautumisen kanssa, me taasen perustimme firman lyhyen tuntemisen jälkeen. Eräänlainen naimisiin meno sekin - omalla tavallaan jopa sitovampi vastuu. Lähdimme Tallinnan matkalle vuoden 2015 ensimmäisinä päivinä. Uusi vuosi oli juuri alkanut, joka tietenkin laittoi miettimään, että mitä haluaisi tehdä ja saada vuoden mittaan aikaan. Mietimme, että voisimme tehdä vuoden aikana jonkun yhteisen projektin. Paras keksimämme vaihtoehto tuolloin oli kehittää yhdessä uusi lautapeli. Tammikuisessa ja kylmässä Tallinnassa ei ollut erityisen paljoa tekemistä, joten Emmi etsi meille aktiviteettia Tripadvisorin kautta, koska meillä oli tapana kokeilla uusia asioita. Vastaan tuli room escape eli pakohuonepeli, jollaisia Emmi oli pelannut nuorempana tietokoneella. Luimme, että tosielämän versiossa pakohuoneesta 2-5 hengen tiimi lukitaan huoneeseen ja heidän tehtävänään on erilaisia pulmia ratkomalla löytää tiensä ulos huoneesta tunnin sisällä. Idea kuulosti mielenkiintoiselta ja saimme varattua ajan heti seuraavalle päivälle. Upposimme pelin pariin tunniksi, mutta emme päässeet tunnin aikarajan sisällä lähellekään huoneen loppua. Pelin jälkeen ei tarvinnut kuin vilkaista toista ja hoksasimme, että tässä se on, meidän yhteinen projektimme!Aloimme heti juonia, miten voisimme toteuttaa pakopelejä kotona Jyväskylässä. Kirjoitimme bisnesplänin junamatkalla kotiin ja aloimme järkkäämään asioita. Kotiuduttamme oli laitettu alulle yhteinen yrityksemme: Mysteeri. Ajatus oli se, että Emmi jäisi pyörittämään pelejä, kun ensin yhdessä rakentaisimme pakopelin ja saisimme homman käyntiin. Jäin Mysteerissä taustalle siksi, että minulla oli tuohon aikaan aluilla toinenkin alkutaipaleella oleva yritys, jossa olin jo lupautunut olemaan mukana. Ajatuksissamme ei ollut pyöräyttää käyntiin isoa liiketoimintaa, vaan rakentaa Emmille sivutoiminen työ, joka olisi ikään kuin vakavampi harrastus. Nälkä kuitenkin kasvoi, kun saimme ensimmäisen pelin valmiiksi ja pelaajat tykkäsivät siitä - avausviikonlopun jälkeen päätimme laajentaa Kuopioon. Meininki muuttui ensimmäisen työntekijän pestaamisen myötä asteen verran harrastusta vakavammaksi ja palasin itsekin työskentelemään täyspäiväisesti jonkun ajan kuluttua. Sittemmin Mysteeristä on kehkeytynyt kunnon kasvuyritys, jonka parissa touhuaa nykyisin työnään 42 ihmistä ja jonka pelejä on pelannut jo noin 80 000 ihmistä.

yrittajapariskunta
Emmi ja minä saatuamme ensimmäisen valomainoskyltin.

Yrittäjyys pariskuntana ei sovi kaikille

Pariskuntana yrittäminen on sekä todella hyvä testi että kehittäjä parisuhteelle. Meidän tapauksessa kommunikaatiossa oli alkuun hiomista, etenkin minun osaltani. Yhtiökumppanille on selkeintä ja helpointa puhua asioista suoraan. Parisuhteessa taas on tapana puhua aivan kaikesta. Lopputuloksena varsinkin minä sitten puhuin kaikesta ja suoraan ilman suodatusta. Muistan esimerkiksi hetken, jolloin Emmi tuli kysymään mielipidettä tekemäänsä logoehdotukseen. Tyrmäsin sen suoralta kädeltä kehnoksi ja ryhdittömäksi ja jatkoin hommiani. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, jolloin Emmi oli tyrmistynyt suoruudestani ja ihan aiheesta. En poikaystävänä ollut koskaan vastaavalla tavalla tyly. Seurustelun yhdistyminen yrittämiseen jotenkin niksautti omat suodattimet nollille. Pienen harjoittelun jälkeen saimme kuitenkin hiottua kulmat pyöreiksi ja viestintä alkoi sujua kuin rasvattu. Hyvä niin, sillä olimme yrityksen pari ensimmäistä toimintavuotta yhdessä lähes yötä päivää. Ei meidän keskinäinen viestintä nyt täysin neutraalia ja samankaltaista kuin muiden työntekijöiden kanssa edelleenkään ole, varsinkaan väsyneenä ja ärtyneenä, mutta eivät tilanteet kuitenkaan koskaan eskaloidu. Moni sanoo, ettei heidän suhteessaan yhteisestä työskentelystä tulisi mitään. Jotkut sanovat asian vitsillä, mutta osa on ihan tosissaan. Tämä särähtää monesti korvaani - jos yhdessä työskentely on niin mahdoton ajatus niin miten muu yhteistoiminta parisuhteessa sujuu?

Yhdessä yrittäjyys ei ole kevyttä, mutta se antaa todella paljon lisää elämään, koska ilot ja surut koetaan yhdessä. Yrittäessä oppii tuntemaan toisen paljon syvemmältä, koska joudut puolison kanssa tilanteisiin, joihin et normaalissa parisuhteessa joutuisi. On opittava kuuntelemaan ja neuvottelemaan kaikista asioista. Asiat eivät yrityksessä voi mennä toisen mielen mukaan, vaan kaikesta täytyy päättämään ja sopimaan yhdessä. Marttyyriksi heittäytyminen on poissuljettua eikä lautaset voi lennellä työpaikalla. Yhdessä yrittämistä voisi verrata yhdessä muuttamiseen tai yhteen muuttamiseen, koska silloin täytyy sumplia asiat yhdessä läpi ja puhaltaa yhteen hiileen. Olemme Emmin kanssa tehneet lukuisia muuttoja, myös käytännössä toimipisteiden rakentamisen ja pelihuoneiden siirtämisten kanssa. Lisämausteen neutraaliuteen tuo se, jos mukana on muita työntekijöitä, koska parisuhteen ei voi antaa vaikuttaa epäoikeudenmukaisesti tai muuten haittaavasti kehenkään muuhun. Firma on firma, eikä parisuhde saa sotkea sen toimintaa. Ja sama päinvastoin.Käytännön arjen tasolla olemme paljon yhdessä, mutta emme kuitenkaan nykyisin työskentele joka sekunti yhdessä. Tämä on ollut luontaista yrityksen kasvaessa, kun molemmilla meistä on omat erikoisalueensa, jotka eivät suoraan liity toisiinsa. Olemme vitsailleet, että minä olen määrä ja Emmi on laatu. Minä mietin, miten asiat toimivat kokonaisuutena, paljonko ne vievät aikaa ja rahaa, paljonko lopputuotteen täytyy maksaa ja mikä on nopein ja käytännöllisin tapa toteuttaa asiat. Emmi taas miettii, minkälaisia tarinamme ja pelimme ovat, miltä pelaajien kokemus tuntuu kaikilla aisteilla alusta loppuun ja miten me viestimme itsestämme ulospäin. Ilman tuota selkeää roolijakoa emme olisi varmasti päässeet näin pitkälle. Teemme usein töitä samassa paikkaa, yleensä kotona. Jutustamme päivän aikana yleensä muutamasta työasiasta ja jos asiaa on paljon, pidämme palaverin. Pyrimme kuitenkin välttämään jatkuvaa, tarpeetonta töistä puhumista ja olemaan myös keskeyttämättä toistemme tekemistä. Aiemmin, kun firmassa oli paljon vähemmän väkeä, meillä oli tietysti lusikkamme vähän jokaisessa sopassa ja sen myötä olimme jatkuvasti sumplimassa asioita yhdessä. Alkuun yrityksen toiminnassa on todella paljon mietittävää ja linjattavaa asiaa, joten yhteistä tekemistä oli sen takia paljon. Yrityksellä ei alkuun myöskään ollut varaa teettää esimerkiksi pelihuoneiden rakennustyötä niin paljon työntekijöillä, joten teimme itse todella paljon raksatyötä. Raksan aikana saatoimme paahtaa töitä yötä päivää ja nukkua jonkun toimipisteen toimiston lattialla viikon ajan. Tällaisina hetkinä oli todella mukavaa, että sai nukkua puolison vieressä ja tehdä töitä yhdessä, sillä muuten yhteistä aikaa ei olisi ollut lainkaan.

yrittajyys-pelinveto
Yhdessä vetämässä pakopelejä

Yrittäjäpariskunta - hyvät ja huonot puolet

Pariskuntana yritystä pyörittäessä arki täyttyy yrittäjyydestä. Jos työskentelisi eri paikoissa, olisi paljon helpompi pitää työ erillään parisuhteesta. Toisaalta, yrittäjäpariskunnassa toinen osapuoli ymmärtää täysin mitä koet ja mitä teet, joka on todella iso plussa. Koskaan ei tarvitse selittää, miksi teet kotona töitä ja miksi asia pitää juuri nyt saada valmiiksi.Hyvänä puolena yhdessä vietetyn ajan määrä kasvaa paljon. Ilman Mysteeriä olisin joka tapauksessa yrittäjä ja minulla ei todennäköisesti olisi liikaa vapaa-aikaa. Töiden parissa vietetty yhteinen aika ei tietenkään ole sama asia kuin vapaa-aika, mutta kuitenkin yhteistä aikaa. Hetkinä, jolloin työskentelee vain kahdestaan, saa työhön mukaan myös hassuttelua. Ihan ei työporukan palaverin aikana kehtaa hyppiä samaan aikaan sohvalla, mutta puolison kanssa ei ole niin justiinsa. Elämän suunnittelu helpottuu, kun firma antaa pariskunnalle yhteisen vision ja unelman, jota kohti taivaltaa. Samalla tulee testattua, omaako pariskunta samanlaisen arvomaailman. Oletuksena toki on, että bisneksen aihepiiri innostaa molempia, jotta tekeminen tuntuu selkeästi molempien hommalta ja että töitä tehdään ”yhteiseen pussiin”, eikä vain toisen unelmien eteen.

Yrittäjäpariskuntana elo vaatii yhteistä säveltä, joten se kehittää yhteistyötä ja toisen ymmärtämistä, koska puolison kanssa tulee oltua tekemisissä muussakin kuin parisuhteen yhteydessä. Yhdessä tehtävän työskentelyn takia emme riitele turhista asioista. Esimerkiksi tiskaamattomat tiskit eivät tunnu kovin isolta tai riidanarvoiselta murheelta, jos olet aiemmin päivällä puhunut jonkun irtisanomisesta tai murehtinut yrityksen kassan loppumista. Kun on tarpeeksi isoja murheita niin pienet eivät tunnu kummoisilta. Ja jos isot murheet ovat yhteisiä, pienistä nillitys toiselle tuntuu aika turhalta.Huonoin puoli on ehdottomasti työn ja vapaa-ajan erottelu, sillä ero on häilyvä. Vaikka ei tekisikään jonain hetkenä töitä, on todella helppo lipsahtaa juttelemaan yrityksen asioista, koska jotain vain pomppasi mieleen. Työn ja vapaan erottelu vaatii aika paljon harjoittelua ja tarvittaessa sovittuja sääntöjä, milloin töistä voi puhua. Esimerkiksi meillä on käytössä työajat (9-17) ja aikaisin aamulla tai myöhään illalla töistä saa puhua vain kysyttyään siihen ensin luvan. Töiden tuoma neutraalius ja jatkuva yhdessäolo puolison kanssa voi olla heikentävä asia myös parisuhteen intohimolle, mutta tätä on mahdollista välttää sillä, että ottaa töiden ulkopuolella enemmän omaa aikaa ja viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Kolmas heikkous on elämän ailahtelevuus, koska kaikki munat ovat samassa korissa. Jos yrityksellä menee huonosti, heijastuu se kaikkeen elämään. Toisaalta tämä opettaa kohtaamaan ja käsittelemään ongelmia, kun niitä ei pääse kotiin “pakoon”.Yhdessä yrittäminen ei ole helpoin tapa elää, mutta sen plussat voittavat meidän kohdallamme ehdottomasti miinukset. Emme ehkä olleet yhteenhitsautunut pariskunta vielä perustaessamme Mysteeriä, mutta nyt olemme sen ansiosta. Yhteinen yritys on uusi ulottuvuus parisuhteelle samoin kuin esimerkiksi yhteinen lapsi. Se syventää yhdessä elämistä, enkä missään nimessä vaihtaisi sitä pois.

Kylmät suihkut - Hyödyllistä hulluutta

suihku-kylma

Kylmä suihku herättää monenlaisia mielikuvia, yleensä kielteisiä - ahdistusta, pelkoa ja jopa pakokauhua. Kuka hullu menee vapaaehtoisesti kylmään suihkuun? Luettuasi tämän tekstin, sinäkin haluat kokeilla.Monien hyvien asioiden saavuttaminen elämässä vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Siksi kylmä suihku ehkä tunnetaankin myös nimellä asennesuihku. Onhan se toki vähän masokistista, mutta hyötyjen saamiseksi on oltava valmis kokemaan pientä epämukavuutta. Ensiajatus kylmistä suihkuista on useimmilla pahempi kuin todellisuus, koska moni on kokenut kylmää vain vahingossa tai pakon sanelemana. Minuakin ajatus vieroksutti aluksi, mutta kuullessani kylmien suihkujen hehkutusta niin monesta suunnasta oli niitä pakko kokeilla. Nyt olen toteuttanut kylmiä suihkuja viisi vuotta putkeen. Tällä hetkellä tapa on niin rutinoitunut, että en anna itselleni lupaa lähteä suihkusta, jollen ole edes hetkeksi laittanut vesihanaa kylmimmälle mahdolliselle. Pelkästään lämmin suihku on minulle sama asia kuin treenin luovuttaminen kesken laiskuuden takia.Pidemmän päälle kylmät suihkut eivät vaadi niin suurta epämukavuuden kokemista kuin alussa, koska niihin tottuu [1]. Reissatessa tuntuu jopa pliisulle, jos suihkusta ei tulekaan niin kylmää vettä kuin mihin on tottunut. Kylmät suihkut toimivat erityisen hyvin saunan jälkeen, koska jälkihien määrä vähenee merkittävästi. Samoin kesäkuumalla kylmät suihkut vähentävät hikoilua ja helpottavat oloa. Kylmiä suihkuja voi etenkin kesällä käyttää myös vilvoittajana ja rauhoittajana ennen nukkumaanmenoa, mutta ole tarkkana, ettet ota itsellesi liian herättelevää suihkua.Kaikki nämä samat asiat pätevät myös avantouintiin, joka on vielä paljon tehokkaampi keino kylmäaltistua. Jäisiä järviä ei  kuitenkaan löydy ympäri vuoden eikä kaikilla ole talvellakaan niihin helppoa pääsyä, joten kylmät suihkut ovat hyvä ja käytännöllinen korvike avannoille ympäri vuoden.

KYLMÄN SUIHKUN HYÖDYT

1. PIRISTYT

Kylmä vesi herättää ihon reseptorit sekä laittaa verenkierto- ja hengityselimistön töihin. Parempaa herätystä aamuun saa etsiä - itse käyn joka aamu kylmässä suihkussa minuutin sisään heräämisestä. Vaikka itse suihkut voivat olla hiukan epämiellyttäviä, on niiden jälkeen aina hyvä ja euforinen fiilis. [2]

2. STRESSINSIETOSI KEHITTYY

Kylmillä suihkuilla pystyt kontrolloidusti totuttamaan ja vahvistamaan kehoasi sietämään paremmin stressiä. [3]

3. TULEHDUSTASOSI LASKEVAT

Kylmä vesi laskee tulehdusta ja helpottaa aineenvaihduntatuotteiden virtausta elimistössä, joka taas voi vähentää esimerkiksi lihasarkuutta treenin jälkeen. Kylmän veden on todettu auttavan myös nivelvaivoihin ja kroonisiin kipuihin. [2,4]

4. VASTUSTUSKYKYSI PARANEE

Kylmälle altistuminen aktivoi immuunijärjestelmän ja vahvistaa sitä parantaen vastustuskykyäsi. [3,5]

5. MASENTUNEISUUS VÄHENEE

Ihon altistuminen kylmälle lähettää suuren määrän elektronisia impulsseja aivojen perifeerisiin hermopäätteisiin, jolla saadaan masennusta ja apeutta vähentävä vaikutus. [6]

6. VERENKIERTOSI KOHENTUU

Kylmä aiheuttaa veren siirtymisen pinta- ja ääreisverenkierrosta tärkeiden elinten käyttöön. Tästä syystä toistuvat kylmäaltistukset tehostavat verenkierron toimintaa. [4]

7. UNESI LAATU PARANEE

Suihkun aiheuttama hetkellinen sokki auttaa kehoa rentoutumaan ja rauhoittumaan myöhemmin.

8. SAAT TERVEEMMÄN IHON JA HIUKSET

Kylmä saa ihohuokoset ja hiusten syyt menemään kiinni, jolloin ne eivät kuivu niin helposti.

9. SÄÄSTÄT AIKAA JA RAHAA

Kylmiin suihkuihin et jää niin todennäköisesti läträämään veden kanssa.

10. VAHVISTUT MENTAALISESTI

Kylmät suihkut toimivat mainiona mindhackina. Epämukavuusalue vahvistaa. Harva asia tuntuu enää niin vaikealta, jos päivä on aloitettu jääkylmällä suihkulla. Pidän itse mentaalisia hyötyjä jopa merkittävämpinä kuin fyysisiä. [7]

ENTÄPÄ HAITAT?

Haittoja ei käytännössä ole, jos pidät järjen mukana. Kylmissä suihkuissa ei kannata olla kymmeniä minuutteja, koska voit palelluttaa itsesi. Ei myöskään kannata suihkuttaa kylmää vettä suoraan yhteen pisteeseen kehoa koko ajan, vaan liikkua suihkun alla. Pakollisena disclaimerina: mikäli sinulla on vakavampia sydän- tai astmasairauksia, tiedustele asiaa lääkäriltä.

kylmat-suihkut

MITEN TOTEUTAT?

Kaiken suihkussa olemisen ei tietenkään tarvitse olla kylmää, vaan voit peseytyä ensin normaalisti lämpimällä vedellä. Peseydyttyäsi voit laittaa suihkun kylmälle. Aloita puolesta minuutista ja pidennä portaistetusti kylmien suihkujen kestoa muutaman minuuttiin kerrallaan.Kylmiin suihkuihin on käytännössä kaksi strategiaa. Ensimmäinen on kylmentää vettä pikkuhiljaa koko ajan kylmemmäksi. Toinen on laittaa hanasta tulemaan heti niin kylmää vettä kuin siitä vain tulee. Jälkimmäinen on mielestäni parempi, koska on turha kiduttaa itseään koko ajan kylmenevällä vedellä, jos vaihtoehtona on kertakirpaisu. Olen huomannut, että kylmään tuntuu tottuvan parhaiten, kun pitää niskaa suihkun alla. Niinpä menen itse aina selin suihkua kohti niin, että suihku tulee niskaan. Sitten otan happea ja käännän hanan täysin kylmälle. Kylmä salpaa aluksi hengityksen, mutta kehon voi rauhoittaa puhaltamalla ilmaa mahdollisimman paljon ulospäin. Uloshengityksellä voi "huijata" kehoa rauhoittumaan. Alkukirpaisun jälkeen homma helpottuu huomattavasti. Sitten lähden pyörimään rauhassa suihkun alla.Kylmiä suihkua aloittaessa suihku voi tuntua jäätävältä alkukirpaisun jälkeenkin. Tällöin kannattaa yrittää harhauttaa oma huomio ja keskittyminen muualle. Taustamusiikki tai laulaminen toimii ajatuksien poisviejänä. Aikoinaan käytin suihkukappaleenani Klamydian biisiä Rakas hullu.

HAASTA ITSESI VIIKOKSI KYLMIIN SUIHKUIHIN!

Ota tästä koppi ja haasta itsesi viikon ajaksi ottamaan jokaisella peseytymiskerralla kylmä suihku. Jos et uskalla niin turvallisessa ympäristössä kuin kotisuihkussa haastaa itseäsi, miten uskallat tehdä mitään muutakaan elämässä? Vaikka kylmät suihkut ovatkin pieni asia, niiden ottaminen ruokkii rohkeutta kaikessa muussakin.Toteutatko jo kylmiä suihkuja? Jaa kokemuksesi ja vinkkisi kommenteissa, niin mahdollisimman moni uskaltautuu tämän hienon lajin pariin.

LÄHTEET

[1] Eglin CM & Tipton MJ.Repeated cold showers as a method of habituating humans to the initial responses to cold water immersion. Eur J Appl Physiol. 2005 93(5-6):624-9.


[2] Huttunen P ym. Winter swimming improves general well-being. Int J Circumpolar Health. 2004 May;63(2):140-4.


[3] Siems WG ym. Improved antioxidative protection in winter swimmers. QJM. 1999 Apr;92(4):193-8.


[4] Quinn E. After Exercise - Does an Ice Water Bath Speed Recovery? Sports Medicine 2013.


[5] Janský L ym. Immune system of cold-exposed and cold-adapted humans. Europ J Appl Physiol Occup Physiol. 1996 ; 72(5-6), 445-450.


[6] Shevchuk NA. Adapted cold shower as a potential treatment for depression. Med Hypotheses 2008 ; 70(5), 995-1001.


[7] Salomon R. The Opponent-Process Theory of Acquired Motivation. American Psychologist 1980 ; 35(8), 691-712.

Onnellisuus löytyy kivun ja kärsimyksen välistä

onnellisuus-kipu

Onnellisuus on asia, jota me kaikki tavalla tai toisella tavoittelemme. Jokaisella on oma näkemyksensä hyvästä elämästä, mutta se sisältää länsimaalaisilla harvoin kielteisiä asioita, vaikka kipu ja kärsimys ovat erittäin olennaisessa osassa onnellisuutta.Hyvä elämää tavoitellaan aina joko tässä hetkessä tai sen mahdollistamiseksi pidemmällä tähtäimellä. Molempiin panostamiselle on paikkansa, kumpikaan ei yksinään toimi. Pelkästään tämän hetken nautintoon panostamalla on tiedossa kärsimystä myöhemmin. Esimerkiksi katsomalla illalla muutaman lisäjakson Stranger Thingsia Netflixistä olet seuraavana päivänä väsyneempi etkä saa aikaiseksi asioita, joita olit suunnitellut. Jos taas tavoittelemme ainoastaan pitkän tähtäimen onnellisuutta, olemme kyllä valmiita kokemaan kipua välttääksemme kärsimystä tulevaisuudessa, mutta unohdamme tulevaisuuspäissämme nauttia arjesta ja tästä hetkestä. Koko elämämme on näiden kahden ääripään, kivun ja kärsimyksen, välissä tasapainoilua ja onnellisuus löytyy jostain sieltä välistä.On helppo ajatella, että meille ei olisi kerrottu, miten tulisi elää. Kuitenkin koko elämämme ajan vanhempamme, isovanhempamme, koulujärjestelmä, kirkko ja yhteiskunta ovat yrittäneet kertoa omia menetelmiään, mutta ne eivät ole kelvanneet. Haluamme löytää oman tiemme ja omat tapamme, joita toteuttaa, ja valita itse gurut, joiden oppeja seuraamme. Onnellisuuden kaavoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiä. Aivokemiamme ja fysiologiamme ovat kuitenkin sen verran samanlaisia, että niihin pätevät samat lainalaisuudet. Tarvitsemme vaikeuksia ja ongelmia, jotta voimme kokea onnellisuutta. Hyvät hetket eivät tunnu miltään, jos koko elämä on ruusuilla tanssimista. Arki ei voi olla pelkkää juhlaa.

Onnellisuus vaatii joskus nautintojen uhraamista

Vaikka mielemme ja egomme haluaisivatkin usein antaa meille liekaa ja keskittyä nautintoon, niin ei ole väistettävissä, että pitkän tähtäimen nautintoihin keskittyvät ihmiset saavuttavat todennäköisemmin hyvän elämän, niin yleisillä kuin omilla mittareillaan. Läpi elämän eri osa-alueiden asioita saavutetaan tekemällä uhrauksia. Parisuhteeseen sitoutumalla uhraat vapauttasi, keskittymällä uraan uhraat vapaa-aikaasi. Uhrauksia ei kuitenkaan koskaan tehdä tietoisesti turhan takia. Valmius kokea kipua kärsimyksen välttämiseksi on tie kestävään onnellisuuteen. Tämä kipu voi olla gradun edistäminen, lenkille lähteminen tai suklaapatukan jättäminen hyllyyn. Jos välttelemme kipua, seuraa kärsimystä. Gradun tekemättömyydestä seuraa syyllisyyttä ja asioiden edistymättömyyttä, lenkille lähtemättömyydestä ja suklaapatukan syönnistä seuraa huonompi terveys.Kivun välttelystä voi syntyä kierre, jossa huonoa oloa korjataan jatkuvasti nopeilla nautinnoilla, vaikka on tiedossa, että se toimii vain hetken ja lopulta vain syventää kärsimystä. Tarpeeksi pitkään jatkuessaan kivun välttely johtaa pahempiin seurauksiin, kuten sairauksiin, unelmien romuttumiseen, masennukseen ja jopa kuolemaan. Vastakkaisena ääripäänä kivun kokeminen ei ole itseisarvo. Idea ei ole elää jatkuvasti kivussa, vaan valita tietoisesti hetket, jolloin on järkevää kokea kipua pitkää tähtäintä ajatellen.Mistä sitten tietää milloin nauttia? Silloin kun siltä oikeasti tuntuu tai kun sille on oikeasti tarvetta. Nautinnot pitää tarkoituksellisesti valita, ei toteuttaa niitä tavan takia. Jos joka kerta töistä kotiin tullessaan avaa oluen tai aina pihalle päästyään laittaa tupakan tulille, onko se enää niin nautinnollista, hetken tietoista pyhittämistä? Jos epäilyttää, että pitäisikö sittenkään toteuttaa lyhyen tähtäimen nautinto vai ei, jätä se väliin. Tämä tuntuu rajoittavalta, mutta elämä ei ole aina kivaa. Mitä enemmän välttelet kipua, sitä surkeampaa on normaali elämäsi ja sitä enemmän tarvitset pakokeinoja. Uskalla kohdata kipu, kun se on tarpeellista, niin olet askeleen kauempana kärsimyksestä. Tietoisesti valittu kipu on yksi onnellisuuden polttoaineista.